Lähtö tulee hypyn lailla!

Tove Jansson osaa paljon paremmin kuin minä kertoa, miltä tänään tuntuu. Tämä on minulle kovin rakkaasta kirjasta Muumilaakson marraskuu:

Lähtö tulee hypyn lailla! Yhtäkkiä kaikki on muuttunut, eikä lähtijä saa hukata minuuttiakaan, hän nyhtää teltankepit maasta ja sammuttaa hiilloksen sukkelasti, ennen kuin kukaan ehtii estellä häntä taikka tulla mitään utelemaan; reppua selkään nostaessa hän hyppelee, ja lopulta hän on tiellä, yks kaks rauhallisena kuin ties mikä vaeltava puu, jossa yksikään lehti ei liiku. Teltan paikalla on vain tyhjä suorakulmio vaalennutta ruohoa, ja myöhemmin aamulla ystävät heräävät ja sanovat: Hän on lähtenyt, syksy tulee.

Huomenna matkaan

 Eilinen ja tämä päivä ovat aikalailla menneet kamojen kokoon haalimisessa ja pakkaamisen aloittelun valmistelussa :) Lisähaastetta tässä tuo se seikka, että ollaan Pariisissa/Barcelonassa reissun alussa ja lopussa muutama yö, ja minä en kyllä tallustele kyseisissä suurkaupungeissa vaellusvermeissä, joten mukaan täytyy pakata myös jotain katu-uskottavaa vaatetusta.

No niin, koepakattu on, ja rinkka painaa 8,6kg. Liian paljon, sanoisin. Meinasin mennä nurin, kun sovitin sitä selkääni. Tuohon tulee vielä lisäkannettavaksi vesi jaa eväät, huoh. Pyhiinvaellus-facebookryhmästäni tulee paikan päältä Caminolta huolestuttavaa viestiä: helle on niin kova, että vaeltajat kuivuvat päivän aikana. Pissalla ei tarvitse käydä, vaikka juo. Tuttavan tuttava on parhaillaan Pamplonassa; kuumaa,  +40 astetta!! Tämän vuoksi pakkasin mukaan pienissä minigrip-pusseissa merisuolaa ja Siripiri-hedelmäsokeripuristeita. Niillä pärjäsin viimesyksyn maratonilla, joten uskon että niiden avulla selätetään myös Pyreneet! Mutta tottapuhuen nöyränä täytyy kyllä lähteä ylittämään vuoristoa tuossa hirveässä kuumuudessa. Luultavasti se tarkoittaa hyvin,hyvin aikaisia aamuja, eli herätystä viiden-kuuden aikaan.

Alla tota kamakaaosta. Vaatteet on pakattu isoihin minigrip-pusseihin kahdesta syystä: ensinnäkin niistä saa aika hyvin ilmat paneltua ulos ennen sulkemista, joten tilaa säästyy. Toinen syy on se, että valitettavasti pyhiinvaeltajien majataloissa on välillä luteita. Me ei niihin viimeksi törmätty, toivottavasti ei nytkään!

Eipä sitten muuta kuin Buen Camino meille ja kaikille kanssavaeltajille!

Vihdoinkin!

Aikaa on vierähtänyt viime vaelluksesta kolme vuotta. Ei sen näin pitänyt mennä, suunnitelmissammehan oli lähteä tarpomaan Caminon alkupätkä ihan pian ensimmäisen reissun jälkeen, mutta elämä tuppaa keksimään omia sivujuonteintaan ja mausteitaan. Viimevuosi oli haastava, tuli eteen vakavaa sairautta ja äitimme saatohoito ja kuolema. Oli iloisiakin asioita, jotka veivät aikaa, Sisko juoksi syksyllä elämänsä ensimmäisen puolimaratonin ja minä kokonaisen. Niihin valmistautumiseen meni aika kivasti kaikki vapaahetket viime kesänä. Mutta ei hätää, Tie on kyllä paikoillaan, odottamassa.

Ja syyskuussa lähdetään, jihuu!! Tälläkertaa lennämme Pariisiin, siellä pari päivää ensin turistihommia, koska Sisko ei oo siinä kirkonkylässä koskaan käynyt. Sitten junalla viiden tunnin matka Bayoniin, Biarritzin viereen, josta jatkamme vielä paikallisjunalla Saint- Jean- Pied- de- Portiin, eli Jannenporttiin, kuten caminontallaajat ko. kaupunkia kutsuvat. Jannenportti sijaitsee Pyreneitten juurella, sieltä olemme varanneet hotellista yhden yön majoituksen (vuorinäköalalla!) ja 8.9 alkaa kapuaminen Pyreneitten yli Ranskasta Espanjaan. Tarkoituksena on päästä Pamplonaan saakka, josta viimeksi aloitimme. Matkaa on taitettavana vain n. 85 km, mutta vuoriston ylityksen vuoksi on kyseessä kuulemma Caminon rankimmat (ja kauneimmat) kilometrit.

Tälläkertaa olemme lähdössä reissuun tosi rennolla ja luottavaisella mielellä. Ei jännitä, ei olla varustauduttu mitenkään erityisesti, aiotaan ottaa chillailumeinigillä tää matka, nautiskella, ei suorittaa mitään. Järjestelyjä on tehty sen verran, että ollaan lentolippujen ja muutamien hotelliöiden lisäksi ostettu netistä junalippuja, eilen viimeinen, Pamplona-Barcelona välille. Sisko on ostanut uuden, isomman rinkan ja makuupussin, itselläni nämäkin ovat vielä to buy-listalla. Lisäksi molempien on hankittava vielä uudet, isommat vaelluskengät. Tämän vuoden Confraternity of Saint Jamesin Piligrim Guides to Spainin Camino Frances on tilattu Englannista, samoin Jaakontien ystäviltä uudet pyhiinvaelluspassit . Matka päättyy samalla lailla kuin alkaakin, muutama päivä suurkaupungin vilinässä. Barcelonasta lento kotiin 16.9

Espoossa lokakuussa 2013

Arki on imaissut mukaansa, niin että vaelluspäivät tuntuvat kaukaisilta. Tähän kylmyyteen ja pimeyteen en vaan oikein ole asettunut. Jalat alkaa tuntua omilta, ja kävelykin maistuu taas. Muutamana kauniina syyspäivänä viimeviikolla tuli käveltyä töihinkin.

Siskon kanssa ollaan juteltu matkasta jonkin verran, ja pohdittu mm. mitä olisimme tehneet toisin, jos olisimme ennen matkaa tienneet saman mitä nyt, ja mitkä varusteet osoittautuivat toimiviksi ja mitkä eivät.

Vaelluskengät: isommat! Helteessä jalat turposivat niin, että rakkoja tuli. Lisäksi ylös alas kiivetessä varpaat olivat kovilla.

Lenkkarit: ottaisin mukaan, kakkosvaelluskengiksi . Camino on monissa paikoissa niin kovapohjaista polkua/hiekkatietä/asfalttia, että jalkapohjat olivat vaelluskenkien jäljiltä iltapäivällä ihan kosketusarat

Katkolahjehousut: en tykännyt. Saumat hiersivät mua inhottavasti intiimeistä paikoista vaeltaessa. Iltahousuina olivat ihan ok viileillä keleillä. Vaellukseen kyllä suosittelen lämpimästi saumattomia trikoita (ne mun rakkaat pieruversat, tai juoksutrikoot, kuten Siskolla, olivat aivan ässät)

Urheilusandaalit: Oli ihana vaihtaa ne iltapäivällä majapaikassa suihkun jälkeen kipeisiin jalkoihin, aivan ehdottomat siis

Hakaneuloja: mukaan. Pyykit pystyi aamulla ripustamaan rinkkaan heilumaan, jos ne eivät olleet ehtineet kuivua

Opaskirja: meillä oli Englannista tilattu Confraternity of Saint Jamesin Piligrim Guides to Spainin  Camino Frances. Hyvä opus, ohut ja kevyt vihko, joka perustuu pyhiinvaeltajien lähettämiin palautteisiin, ja joka päivitetään vuosittain. Tämä kirjanen muodostui melkein raamatuksi meille, siitä suunniteltiin seuraavan päivän reitti ja valittiin majapaikka suositusten perusteella. Ehkä ottaisin kuitenkin mukaan myös jonkun toisen oppaan, jossa olisi vähän tarkemmin kuvattu esim reitin korkeuseroja ja kerrottu kylistä ja kaupungeista enemmän.

Otsalamppu: Ilman ei olisi pärjännyt. Aamulla lähtiessä oli aina pimeää, ja polku oli usein kivinen ja pimeässä on vaikea haeskella Caminon keltaisia opasnuolia. Otsalamppua tarvitsi myös illalla lukiessa ja yöllä vessareissuilla.

Vessapaperirulla: Aivan must, koska hätä ei tule kello kaulassa, ei edes Caminolla, ja lähimpään vessaan voi olla matkaa kymmenen kilometriä tai enemmän. Sitäpaitsi Sisko sai ainakin kahdesti kahvilan terassille seuraavanlaisen soiton: "puhutaan täältä vessasta, toisitko paperia".

Käsidesiä: littyen edelliseen aiheeseen, suosittelen lämpimästi.

Aikaa: olisin varannut enemmän, ainakin 4 päivää. Nyt vaelsimme siis tasan kuukauden, yksi ainoa lepopäivä pidettiin. Loppupäässä alettiin olla aika väsyneitä ja herkillä, huomasin, että mua itketti vähän joka asia, ja olisin kaivannut paikalla oloa .

Muuten kyllä komppaan aika lailla viisaampien ja kokeneempien vaeltajien tekemiä varustelistoja.  Vaihtovaatteita meillä oli ehkä liikaa, pääsääntöisesti iltapäivällä pestyt (urheilu)vaatteet olivat aamulla kuivat.

Kannattiko? Ehdottomasti! Kokemuksena ihan mieletön. Itsensä voittamista ja oman sietokyvyn venyvyyttä on oppinut. Lisäksi oppi luottamaan siihen, että asiat järjestyvät, ja olemaan stressaamatta pikkujutuista.

Mukavinta oli ehkä hetkessä eläminen ja se, että oli aikaa ihmetellä pienen pieniä asioita.Yksi iltapäivä käveltiin pellonlaitaa paimenen, lammaslauman ja koiran kanssa samaa tahtia useamman tunnin verran. Oli hienoa seurata miehen ja koiran yhteistyötä. Kun kävelee, tulee myös katsottua paljon jalkoihinsa. Silloin ehtii huomata vaikkapa että harmaita vieterin näköisiä matoja oli alkumatkassa vuoripoluilla paljon, ja pohtia, mihin ne hävisivät loppumatkasta, jolloin  reitillä oli runsaasti mustia karvamatoja. Näistä sitten käytiin pitkiä, aika päättömiä keskusteluja Siskon kanssa.

  Meillä on vielä se alkupätkä reitistä, eli Pyreneitten ylitys Ranskan puolelta Saint Jean Pied de Portista Pamplonaan kävelemättä, ja se on tulevaisuuden suunnitelmissa.

31. Vaelluspaiva, Pedrouzo- Santiago, 20.8 km

Wuhuu! Me tehtiin se! Tän päivan kävely sujui kuin pumpulilla leijailen. Ilmassa oli vähän haikeutta: vikat aamukahvit baarissa, vikat prkl mäet kiivettävänä, vikat leimat pysähdyspaikoissa passeihin, vikat Buen Camino- toivotukset muille vaeltajille, kaikki viimeistä kertaa.

 Santiagoon saapuminen sujui kuitenkin ilman suurta tunnemyrskya, tupsahdettiin vain tänne ja opaskirjan suosittelemaan albergueen. Suihkun ja vaatteidenvaihdon jälkeen kävelimme vanhaan kaupunkiin ja katedraalille. Kävimme katsomassa pyhiinvaeltajien suojeluspyhimysta Jakobia, jonka runsaasti kullalla silattua patsasta halaamaan päästäkseen piti jonottaa jonkin aikaa. Minä tosin vaan moikkasin Jakobia ja taputin olalle, minusta tuntui vieraalta ajatus ruveta halailemaan jotain patsasta.

Katedraalista menimme pyhiinvaeltajien toimistoon, jossa pyhiinvaelluspassimme tarkastettiin, ja jossa meidän piti täyttaa lomake, jossa kysyttiin tarkkaan oliko matkamme uskonnollinen vai hengellinen tai joku muu. Molemmat rastitimme keskimmäisen kohdan, mutta jostain syystä Sisko sai compostelan, jossa hänen nimensä on korvattu latinalaisella nimellä (annetaan niille, joiden matka on uskonnollinen) ja minä omalla nimelläni varustetun. Sisko ei oikein tykännyt, sanoi, että on kuin jonkun vieraan todistus.


 Iltapäivä kierreltiin kaupunkia, käytiin syömässa hyvin, ja koeshoppailtiin ostarilla, etta ollaan sit huomenna Barcelonassa iskussa:) Huomattiin tosin, etta vaelluspäivän jälkeen ei ole ihan parhaassa ostosvireessä. Pelkkä seisominenkin sattuu sen verran. Ollaan väsyneita, kuten totesin pyhiinvaeltajien toimistossakin, kun siellä kysyttiin fiilistä, mutta rauhallisen tyytyväisiä.

 Matkaa tehty 707 km, perillä Santiagossa, jäljellä Caminoa 0 km! - Mutta uudet seikkailut odottavat! Huomenna herätys vielä aiemmin kuin yleensä, lentokenttäbussi lähtee tuosta kulman takaa jo 6.10. Suomessa blogiin tulee varmasti vielä jälkisanat ja lisään kuvat tänne, nyt se ei ole ollut mahdollista ( koska olen niin tumpelo, en mikään IT-nunna, niinkuin Sisko sanoo, insidevitsi tälta reissulta) Saattaapi olla että lisään myös oivalluksia, joita meillä on matkan varrella tullut mm. varusteiden suhteen, kantapään kautta opittuna.

30. Vaelluspäivä, Ribadiso da Baixo-Pedrouzo, 21km

Tanaan sit tokavika vaelluspaiva. Wau! Tuntuu oudolta etta ollaan paasty tanne saakka. Jossain vaiheessa se tuntui suoraan sanottuna mahdottomalta. Se oli siina reissun keskivaiheilla, kun matkaa Santiagoon oli viela ihan helkkaristi, jalat alkoivat sanoa sopimusta irti ja uutuudenviehatys oli kadonnut. Lisaksi toi viikon kestanyt kylmyys ja sade ei tallaisissa olosuhteissa ole mitenkaan kauhean kivaa. Kun on kahdeksan tuntia tarponut vaakasuorassa vesisateessa ja tuulessa, olisi mukava perille paastya lammitella kuivassa ja lampimassa. Albergueissa ei kuitenkaan yleensa ole lammitysta, lisaksi ikkunat ja ovet pidetaan selkosen selallaan, kunnes ne yoksi suljetaan. Siella sit kyhjotetaan, toivotaan, etta edes suihkusta tulee lamminta vetta ja yritetaan saada kamoja kuivaksi seuraavaa paivaa varten.

Eilen ja tanaan on taas ihana aurinko hellinyt meita. Just asken istuttiin jatskilla yhdessa katukahvilassa tossa paakadun varrella, ja oli ihan kuuma, hihattomassa topissa parjaa taas mainiosti. Pari viimeista paivaa on myos kavely kulkenut vaivattomasti, vaikka jalat on edelleen taynna rakkoja ( tai taas, pitaisi kai sanoa; sain toissapaivan kuningasidean, etta vaihdetaan kesken paivan urheilusandaalit jalkaan. Se oli huono idea: valtavat rakot seka Siskolla etta mulla kantapaissa). Tanaan kaveltiin lapi eukalyptusmetsan, tuoksu oli kuin niissa nameissa mita mummolla aina oli kun oltiin pienia, tosi vihreaa myos ja paahteelta suojaisaa.

Sisko sanoi , etta ajatukset on siirtyneet jo eteenpain, Santiagoon, Barcelonaan ja kotiin, ja itse huomaan ihan samaa. Enaa ei olla ihan vaan tassa hetkessa vaan orientoidutaan jo takaisin omaan arkielamaan. Ollaan myos summattu tata kulunutta reissua, juteltu tapaamistamme ihmisista ja muisteltu ja naurettu kaikkia niita erilaisia paikkoja joissa ollaan oltu. Ollaanko muututtu tai viisastuttu jotenkin tan matkan aikana?- En tieda. Sen nakee sitten myohemmin. Luulen etta vaikka taa camino fyysisesti loppuu ihan pian, se jatkuu viela pitkaan meidan mielissa. Voin kylla lohduttaa laheisiani kertomalla, etta ei olla "hurahdettu" mihinkaan, ei joogalennella katon rajassa eika nahda enkeleita.

Enkeleista puhutaan paljon Caminolla ja tan tien kulkeneista monet uskovat, etta matkan aikana ne ovat heita auttaneet. Saksalainen Gabrielle, johon tutustuimme tossa taannoin, on kirjoittanut kirjan viimevuoden Caminostaan ja enkeleista. Taytyy myontaa, etta tasamaan tallaajan korvat menee kiinni siina vaiheessa, kun jutut alkaa olemaan tata luokkaa. Sen sijaan tiedan ja olen omin silmin nahnyt, etta taalla tapaamani ihmiset, niin muut vaeltajat, kuin varsinkin paikalliset, ovat poikkeuksetta erittain ystavallisia ja todella avuliaita. Pyhiinvaeltajan ei tarvitse minuuttia kauempaa pyoria epatietoisen nakoisena kadulla, kun joku on jo neuvomassa, missa camino menee. Monet lahtevat myos oma- aloitteisesti nayttamaan reitin kulkua. Ihmetyttaa, eivatko espanjalaiset kyllasty naihin valtaviin vaeltajamaariin jotka kuukaudesta ja vuodesta toiseen marssivat naitten kylien ja kaupunkien lapi. Jos kyllastyvat, niin osaavat kylla peittaa sen todella taitavasti. Aina loytyy joku ystavallinen sana kulkijalle, ja monet ovat aidon kiinostuneita esimerkiksi Suomesta.

Äsken heitin kaaressa ja riemuiten roskiin taysin palvelleen urheilupaidan ja yhdet pikkarit. Siirtymariitti! Siskon pyykatessa omia kuteitaan mina makailin penkilla auringossa silmat kiinni ja nautin. Kun tanne valitsee varusteita, kannataa tosiaan vahan katsoa ja miettia, mita niista maksaa. Urheilupaitoja esim saa Lidlista alle kympilla, kestaa tan reissun ja voi sitten huoletta heittaa menemaan. Yhta nukkaantunut ja reikainen on siskon Addu, ja roskiin sekin menee huomisen jalkeen. Rinkka nimittain hankaa ja kuluttaa vatteita aika lailla. Ennen vanhaan pyhiinvaeltajat jatkoivat Santiagosta matkaa viela Finisterreen, meren rannalle. Keskiaikana uskottiin, etta maailma loppuu sinne. Rannalla peregrinot sitten polttivat vaellusvaatteensa ( se oli siihen aikaan varmaan erittain viisasta, jotkut olivat vuosiakin talla reissulla, ja silloin ei ollut alberguieta, joissa olisi ollut pyykinpesumahdollisuus) Nykyaankin monet jatkavat matkaansa Finisterreen. Meidan reissu paattyy kuitenkin huomenna Santiagon katedraalille.

Kävelty 687 km, jäljellä 20,8km

28. Vaelluspaiva, Portomarin-Palas de Rei 25 km

Eilen piti sit ottaa lusikka kauniiseen kateen ja myontaa se tosiseikka, et me oltiin myohassa: Ens ti pitaa olla jo Barcelonassa, ja kilometreja liikaa edessa. Se Burgosin lepopaiva, joka oli pakko pitaa, koska Siskon jalat mati silloin niin pahasti, kostautuu nyt taalla paassa. Vaikka laskimme miten pain, oli tulos kokoajan sama: ei ehdita. Niinpa paatimme turvautua suunnitelmaan B, ja hypata bussiin. Aamulla klo 7 seistiin sit alberguen takana tien varressa pilkkopimeassa kaatosateessa ja jumalattomassa myrskytuulessa bussia odottamassa. Ei muuten oltu ainoita pyhiinvaeltajia siina dosassa. Me huristeltiin bussin kyydissa vuorelta alas, 26 km Sarrian kaupunkiin, josta jatkoimme kavellen matkaa, 25 km oli eilisen paivan saldo vaellusta.

Pyhiinvaellustodistuksen, Compostelan saamiseen riittaa etta on kavellyt taalla viimeisen 100 km Santiagoon. Niinpa taa loppupaa reissusta on varsinaista turistimarkkinaa. Kaupungit ja kylat on taynna rihkamakauppiaita jotka myy pyhiinvaelluskraasaa, ja "vaeltajaa" on joka lahtoon. Suuri osa kavelee paivareput selassa, joillain ladyilla on pelkat kasilaukut olalla. Lisaksi on suuria ryhmia. Kuljetuspalvelu hoitaa pakaasit seuraavaan hotelliin, jossa saa majoittua mukavasti yksityishuoneessa ja seurustella illalla ravintolassa oman porukan kanssa. Joo kukin tyylillaan, mutta vaitan etta parhaat puolet tasta jutusta jaa sillalailla kylla kokematta. Kaikkein mieleenpainuvimmat kokemukset taalla on saanut meikein niissa vaatimattomimmissa albergueissa. Mita on puitteissa puuttunut, sen on usein korvannut lampo ja yhdessaolo.

Viime lauantaina vuorilla majoituimme yhteen naista puitteistaan surkeimmista surkeimpiin paikkoihin: vanha kirkko, jossa ankea makuusali n 20 hengelle, satoi ja tuuli, katto vuoti. Oli niin kylma, etta Siskon kanssa puettiin kaikki vaatteet paalle ja silti paleltiin. Oltiin ihan poikki pitkan vuorikiipeilyn jalkeen, ja melkein itku kurkussa kaikesta siita ankeudesta ja kylmyydesta. Yhteisruokailussa tarjottiin linssimuhennosta, jota emme saaneet kumpikaan alas. Kun tuli maatamenon aika, alettiin ihmettelemaan, mika dormitoriossa haisee niin pahalle. No, olipahan yksi herrahenkilo paattanyt ottaa vahan laakitysta kylmyyteen toisessa kylan baareista. Juovuspaissaan taa ukko oli sit paskonut seka suihkuun (kahdesti) etta housuihinsa. Sita hajua! Ja aija niin pyorryksissa, ettei itse tajunnut mitaan. Alberguen ihana hostelleriopariskunta (vapaaehtoisia jenkeista, vain 2 viikkoa tuossa hommassa) hoiti kuitenkin tilanteen hienosti kotiin. Siivosivat suihkun, pesivat kakkaukkelin ja laittoivat taman vaatteet koneeseen jne. Me muut seisoskelimme silla aikaa ulkona odotellen pahimpien hajujen haihtumista. Kun manooveri oli ohi, jarjesti hostelleripariskunta meille vahan vaisulle muulle porukalle rannekorujen askartelua keittiossa. Miten mukavaa meilla oli! Kolme italialaista nuorta kundia, Sisko ja mina ollaan sen jalkeen friends for ever. Hirvea huuto ja riemu, aina kun tavataan tuolla Caminolla.

Tanaan on viikon jalkeen ensimmainen paiva, kun ei kavelyn aikana satanut. Todella rasittavaa on ollut kuorivaateiden veivaaminen paalle ja pois, silla sadekuurojen valilla on aina aurinko paistanut kuumasti. Ennen reissua mietittiin Siskon kanssa kovasti, otetaanko mukaan sadeviitat vai kuoritakit ja -housut, ja paadyttiin jalkimmaisiin. Hyva valinta, sanoisin nyt. Kuorivaatteet suojaavat myos tuulelta ja kylmyydelta. Sadeviittaa ei oikein viitsi laittaa illalla syomaan lahtiessa paalle, jos on viileaa. Vuorilla, kun myrskysi valilla kovaa, sadeviitat hulmusivat ihmisten ymparilla niin, etta pohdin, miten kuivina he mahtavat sailya.

Kavelty 640 km, 67 jaljella Santiagoon. Tanaan uskallettiin jo ostaa netista lentoliput Santiago- Barcelona ens viikon tiistaille. Ja ens pe tahan aikaan ollaan jo kotona. Kuullostaa mukavalta.